Olen nyt pitänyt vähän taukoa. Hyvä niin, koska minulla ei juuri olisikaan ollut mitään kauhean hauskaa kirjoitettavaa, edellinen postaus kiteyttää aika hyvin millaiset fiilikset minulla alkuviikosta oli.
Tuntuu hyvältä, että sain surtua kummisetäni kuolemaa jo heti alkuviikosta, kun sain kuulla uutisen. Tiesin hänen olevan kuolemansairas, mutta tavatessani hänet viimeksi, en olisi arvannut, että se oli viimeinen kerta. Sanoimme kuitenkin lämpimät hyvästit, enkä ikinä unohda sitä hetkeä, joten se ei onneksi jäänyt kaihertamaan minua. Lisäksi olen tyytyväinen, ettei hän ehtinyt olla sairaalassa kovinkaan monta päivää. Hän ei koskaan lakannut taistelemasta ja tuntuu hyvältä tietää, että vaikkei hän varsinaisesti kuolemaa voittanutkaan, se ei koskaan nujertanut hänen mielialaansa.
Olen edelleen kipeä, mutta muuten asiat ovat jo paremmin. Eilen, perjantaina, olin saikulla, ja vaikka maanantaista torstaihin koulutuksessa lusiminen kipeänä olikin kamalaa, niin onpahan nyt sekin kurssi sitten suoritettu ja voin siirtyä uusiin työtehtäviin lomani jälkeen :). Lääkäri epäili, että sairastan angiinaa, mutta labrat olivat kuitenkin negatiiviset. Sain angiinan varalta antibioottireseptin, jonka voisin hyvin jo syödä, sillä soittaessaan labravastauksia lääkäri totesi että kyse on kuitenkin bakteerin aiheuttamasta taudista (koska olen ollut kipeänä jo maanantaista lähtien), ja että voin hyvin syödä lääkkeet, vaikkei se angiinaa olekaan. Jätän ne nyt kuitenkin väliin. En tunne itseäni enää kuoleman sairaaksi, enkä halua tappaa suolistoni bakteerikantaa vain siksi, että paranisin muutamaa päivää nopeammin.
Nyt painoasiaa! Tää sairasteluviikko meni syömisten osalta ankeasti, enkä uskaltautunut vaa'alle. Ratkesin erityisesti suolapähkinöihin... Karppasin kyllä muuten, mutta kurssilla sorruin sitten ottamaan kahviautomaatista kaakaota ja lisäksi söin omasta ruokakaapistani puolikkaan paketillisen Digestive-keksejä (jotkut vanhat jämät siis). Kun E oli kylässä tunsin itseni lihavaksi, ja saatoin vain toivoa, ettei E ajatellut samoin. No, tänä aamuna sitten hetken mielijohteesta punnitsin itseni ja sain lukeman 58,4! Eikä kyse edes ollut varsinaisesta aamupainosta, vaan olin syönyt jo aamupalan ja mulla oli jo housutkin jalassa (yleensä aina punnitsen itseni alasti tai alusvaatteissa). Olin todella ilahtunut, koska mennessäni vaa'alle ajattelin vaan, "ihan sama vaikka se olis 62, annan itselleni anteeksi ja aloitan uudestaan."
58,4 tarkoittaa sitä, että en sittenkään ole onnistunut lihottamaan itseäni, vaan että kesällä pudottamani paino on kuitenkin pysynyt kohtuullisen hyvin poissa, ja olen monesta huonosta viikosta huolimatta onnistunut olemaan lihomatta. Myönnettäköön, että olen kyllä edelleen kaukana 52-kilosta, mutta jos totta puhutaan, en koskaan uskonutkaan, että se olisi ollut niin helppoa, että olisin sen suoraan kohti maalia tasaisesti posottamalla pystynyt saavuttamaan. Tuntuu, että vaikka hyvän alun jälkeen laihduttaminen on sujunut paljon huonommin, olen kuitenkin oppinut paljon tekemistäni virheistä, ja nyt 58,4 kilosta on paljon helpompi lähteä jatkamaan entistä viisaampana. Olen myös huomannut, että oma suhteeni ruokaan on paljon monimutkaisempi kuin luulinkaan! Onneksi minulla on kuitenkin paljon aikaa etsiä ratkaisuja ja pikku hiljaa oppia oma tapani hallita painoani. Lukijat huomio! Omia mielipiteitä ja neuvoja saa esittää! Niin, ja muuten, lupaan jatkossa kirjoittaa enemmän laihduttamisesta ja märehtiä vähemmän muita asioita. Valitettavasti ongelmat laihduttamisessa ovat heijastuneet myös siihen, että olen kirjoittanut vähemmän itse laihduttamisesta. Mielessä on kuitenkin jo monta laihdutusaiheista kirjoitusta, jossa aion kertoa, millaisia ongelmia olen laihduttamisessasi kohdannut, ja mitä olen päättänyt tehdä ongelmien ratkaisemiseksi (tai mitä olenkin jo tehnyt).
Sokerina pohjalla juhlin jotain, mikä ilahdutti minua jo viime viikon sunnuntaina, mutta joka jäi muiden vastoinkäymisten jalkoihin ja siksi kirjoitan tästä vasta nyt. Sain ensimmäisen tunnustukseni Takkuselta!
Kiitos <3. Tämä tekee "paluustani" entistäkin makeamman :)
Voit kuvitella että toi cupcake on Stevialla makeutettu ;)
VastaaPoistaMua ei ainakaan haittaa ettet aina pysy laihdutus-aiheessa, tai siis valitus ylipäätäänkään ei haittaa. Itsekin välillä valitan (tosin turhista asioista, toisin kuin sinä), niin en tuomitse muidenkaan valitusta hieman turhemmistakin asioista.
Haha joo, pitäiskö joskus ihan huvikseen leipoa stevialla makeutettuja suklaamuffinseja ja laittaa päälle vaaleanpunaista stevia-kermavaahtoa? Siitä ei ehkä tulis hirveän karppia (jos laittais vehnäjauhoja), mut silti :D
VastaaPoistaKiva kuulla, että muutkin aiheet kiinnostaa, eikä ne varmasti tule täältä blogista koskaan katoamaan :). Laihduttaminen on minulle sellaista, että välillä se suistaa minut todella syvälle pohtimaan sitä kuka oikein olen ja mitä oikein haluan elämältä. Jännä juttu! Mutta ehkä parempi miettiä näitä asioita 22-vuotiaana kuin joskus 50-vuotiaana alkaa ihmetellä et miks oon läski ja jumissa elämässä, jollaista en halua :D
Yelene:
VastaaPoistamun mielestä se on just ihanaa et jos on onnistunu syömään hyvin ja laihduttamaan pari viikkoa. Sitten oivaltaa jotain uutta itsestään tai uskaltaa vaikkapa tehdä jotain mitä ennen ei ole uskaltanut, pelkästään sen takia että on saanut lisää itseluottamusta liikunnasta ja terveellisestä ruoasta (sekä kehonmuutoksesta).
Minusta ainakin huokuu itsevarmuutta enemmän nyt kuin ennen ja se on kyllä varmaan parasta tässä.