sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Uusi viikko, uudet kujeet

Ne, jotka ovat lukeneet blogiani jo pidempään, saattavat muistaa, että projektini ekat viikot olivat tasaisen hyviä ja painoa tippui. Tämä viikko, eli kolmas viikko, sujui huonommin. Olen pahoillani! Mun ihana mökkireissu on nyt ohi ja on aika kysyä itseltäni, että mites se dieetti oikein sujui?

No, ei se varsinaisesti sujunut. Olen kuitenkin tyytyväinen yhdestä asiasta: nimittäin siitä, että takana on jälleen yksi sokeriton viikko! Eli joo, join viiniä, söin makkaraa, ruisleipää, perunaa ja jopa juustonaksuja!!! Ja muutenkin aivan likaa kaikkea karppia, kuten sulatejuustoa ja pekonia. Mutta, vaikka koko paikan kaapit oli täynnä karkkia, keksiä, hilloa, jäätelöä, pullaa ja suklaata, en sortunut! Ja vaikka moni varmaan sanoo tähän, että ihan sama, koska kuitenkin söit niin paljon tärkkelystä, annan silti itselleni aplodit. Vanhana sokeriaddiktina saavutus oli loistava :).

Välillä mietin jo keksejä tuijottaessani, että mitä väliä jos syön yhden? Mutta onneksi muistin, että sillä _on_ väliä, ja tyydyin sitruunapannacottaani. Se oli superhyvää! E:kin söi sitä hyvällä ruokahalulla. Paluumatkalla kun pysähdyimme huoltoasemalle ostamaan jäätelöä, otin bulgarianjogurtin ja söin sen autossa stevian, goji-marjojen ja auringonkukan siementen kera - eikä jäätelöstä luopuminen tuntunut missään. E:kään ei ihmetellyt valintaani ja se tuntui mukavalta.

Uskon, että tästä on nyt hyvä jatkaa tulevaa viikkoa ajatellen. Olen nyt syönyt niin paljon, että kaikki säästöliekit ovat historiaa, ja voin aloittaa ensiviikon suhteellisen puhtaalta pöydältä. Haluaisin tavoitteeseeni nopeasti, enkä millään jaksaisi odottaa... mutta tämä viikko tuntuu kuitenkin todistaneen, että liika nälän näkeminen ei kuitenkaan sovi minulle, vaan johtaa ennen pitkää liikasyömiseen. Näin ollen siirryn syömään 1200kcal/päivä.

Olen nyt myös päättänyt alkaa tosissani taistella tunnesyömistä vastaan. Noh, varmaan kaikki lukijat ovat tämmöisestä ilmiöstä ainakin kuulleet, elleivät jopa ole sitä itse kokeneet. Tunnustan olevani vahvasti tunnesyömäri, erityisesti epävarmuus ja tunne siitä, etten pysty hallitsemaan asioita, laukaisevat minulla vahvan syömistarpeen. Miten tunnesyömistä vastaan sitten voi taistella? Mitään patenttiratkaisua minulla ei ole, mutta olen päättänyt alkaa tekemään itsesuggestiota.

Kysymys on hieman samankaltaisesta asiasta kuin hypnoosi, paitsi ettei siinä ole lavashowta, eikä itsesuggestiota varten tarvitse edes nähdä hypnoterapeuttia. Kun hieman tutustuu aiheeseen (itselläni on Pasi Koivusen Ylitä itsesi-kirja), voi suggestion tehdä itse itselleen. Minä kirjoitin omani torstaina. Tosin mukailin hyvin paljon kirjastosta lainaamani laihdutussuggestio-äänitteen tekstiä, sillä siinä tuntui olevan paljon hyvää asiaa. Suggestion idea kaikessa lyhykäisyydessään on, että siinä pyritään rentoutumisen avulla ohittamaan tietoinen päivätajunta ja antamaan ohjeita alitajunnalle. Alitajunta taas on suuressa roolissa päämäärien saavuttamisessa: vaikka päivätajunta kuinka tietäisi, että parasta minulle olisi syödä terveellisesti, ei se silti aina onnistu, koska alitajunta taas tietää, että syömisestä tulee mukava ja turvallinen olo. Alitajunta siis viisveisaa päivätajunnasta. No, minulla on nyt vähän sellainen olo, että myös alitajuntani saisi jo ymmärtää, ettei syöminen oikeasti auta epävarmuuteen. Siispä ensiviikolla kuuntelen suggestioäänitteen vähintään kerran päivässä!

Koska haasteet ovat minulle hyvä tapa motivoida itseäni, asetan itselleni ensi viikolle seuraavanlaiset haasteet, jotka olisi tarkoitus siis joka päivä saada onnistumaan:
[] kuuntele itsesuggestionauha
[] syö min. 1100 kcal ja max 1200 kcal, jos yli tunti liikuntaa niin max. 1400 kcal.
[] syö karpisti
[] jätä sokeri muille

Wish me luck!

ps. Olen saanut jälleen lukijoita, mikä lämmittää kovasti mieltä! Toivottavasti saatte kaikki blogistani jotain irti, oli se sitten motivaatiota, ideoita, lohtua, thinspoa tai puhtaasti viihdettä ;)

Päivän thispiraationa Gossip Girlin Taylor Momsen :)







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti