Like a rock cast in the sea

Tapasin tiistaina E:n. Hän oli niin mielettömän selkeästi kaverilinjalla, eikä hänellä näyttänyt olevan mitään halua mannä rajan yli, että tuntui helpolta hyväksyä, että ollaan nyt kavereita. Tuntuu jopa hassulta, että hän näennäisesti vielä "miettii tätä asiaa". Hah, mitä mietittävää hänellä voi muka olla?

Lähtiessäni kotiin halusin vielä halata häntä hyvästiksi, mutta hän ei tuntunut ymmärtävän sitä ollenkaan. Lopulta sanoin sen ääneen ja sittenkin hän kyllä tuli halaamaan minua, mutta siinä ei ollut mitään lämmintä, se oli jotenkin huvittava juttu. Hän halasi minua vain toisella kädellään.

Tänään oli hieman toinen ääni kellossa. En ihan tiedä mitä ajatella.

Tapasin E:n koulussa. Istuimme luennolla yhdessä ja meillä oli todella kivaa. En tiedä, en tosiaan tiedä, mitä hän sanoo minulle kun hänen täytyy kertoa päätöksestään. En tiedä välitänkö enää, ystäviä vai rakastavaisia? Mitä väliä. Ihan sama. Tuntuu, että hän on ollut jotenkin helpottunut nyt loppuviikosta, tai ainakin tänään. Jos se, että emme seurustele, antaa hänelle tämmöisen rauhan, se on ainoa oikea ratkaisu. Ja haluan sitä silloin. Jotenkin pikkujutuista tunnen sen nyt, että kyllä hän rakastaa ja ihailee minua omalla tavallaan. Tuntuu, että hänkin saa turvaa läsnäolostani ja haluaa tehdä asioita kanssani (olemme suunnitelleet aimo läjän yhteistä tekemistä syksyksi). Ja se on juuri nyt kaikkein tärkeintä, että molemmat haluamme viettää aikaa keskenämme.  En enää ajattele yksioikoisesti, ettei hän rakasta minua tarpeeksi ollakseen kunnolla suhteessa kanssani. Hän kyllä rakastaa, mutta ehkä hän vain jäätyy liikaa ajatuksesta, että olemme pari. En tiedä. Tai rakastaa minua enemmän ystävänä.

Olen joutunut muutamalle ystävälle paljastamaan, että meillä on ongelmia, tai että olemme eroamassa. Eräs heistä näki meidät tänään koulussa, ja näin hänen kasvoiltaan, kuinka yllättynyt hän oli meidän lämpimistä väleistämme.

Outo juttu tosin tapahtui tänään, kun olimme tulossa kotiin luennolta kahdestaan E:n kanssa. Erotessamme hän kysyi, että olinko menossa suoraan päiväunille, koska olin maininnut olevani niin väsynyt, että päiväunet olisivat tarpeen. Minulle tuli outo tunne, että hän kysyi, koska olisi halunnut, että tulen hänen luokseen nukkumaan päiväuniani (hänen liikkeistään huomasin myös jotenkin,  että hän halusi viivyttää lähtöäni). Ehkä hän olisi halunnut fiilistellä suhdettamme viimeisen kerran? Päätin kuitenkin olla menemättä ja hyvästelin hänet mahdollisimman viattomaan en tajunnut mitään-tyyliin (vaikka ajatus yhteisistä päiväunista oli houkutteleva). Niin, tässä menee raja, me emme voi olla loputtomiin jotain on/off-suhdetyyppiä. Jos olemme vain ystäviä, voimme olla miten lämpimissä väleissä tahansa, mutta luovumme yhteisistä päiväunista, suukoista ja seksistä, ja kenties etsimme näitä asioita joiltain toisilta ihmisiltä. Toisaalta silloin E:n ei tarvitse ahdistua suhteestamme. En kuitenkaan aio suostua hänen pyöritettäväkseen sillä tavalla, että sovimme olevamme ystäviä, mutta sitten kuitenkin olemme enemmänkin. Hänen on pakko valita, mitä haluaa, ja tässä suhteessa aion olla tiukka.

Viikonloppu tuo tullessaan mitä tuo, enkä siis tosiaan tiedä vielä, mitä se tulee olemaan. En murehdi siitä nyt enää sikäli, että tiedän ratkaisun olevan joka tapauksessa oikea. 

Opiskelut ovat liian monen päivän osalta menneet ihan ränniin. Tämän eron takia siis. Onneksi tässä on vielä aikaa, enkä mä nyt mikään ihan hullu perfektionisti ole. Mulle riittää kyllä se, että pääsen tentistä läpi. Ja kyllä mä pääsen.

Söin eilen ihan liikaa, kun olin yksissä juhlissa. Jos paino pysyis koko tämän viikon alle 56:n, olen tyytyväinen. Eilen vaaka näytti 55,2, tänään en muistanut ottaa aamupainoa (toivotaan nyt, että eilisen syömiset ei näy pitkällä tähtäimellä). Olin muuten pitkästä aikaa taas salilla eilen :D. Huomenna uudestaan!

My man's got a heart like a rock cast in the sea.